Tämä tarina on ajalta 1965 - 1966, olin silloin
puolisen vuotta pienehkössä 1300 tonnisessa kiulussa Pohjanmeren
liikenteessä. Sahattiin kahden viikon linjaa Suomen ja Thamesin
satamien välillä. Vaikka Englannin päässä satamat vaihtelivatkin
niin Rochesterissa kävimme aina joka reissulla (ehti siinä suosikki
paikkamme "Rytylä" ja sen edessä oleva kiinalainen ruokaravintola
tulla tutuksi). Tämä laiva jäi mieleeni jalkapallosta, sillä sitä
tuli tässä laivassa harrastettua ehkä tavallista enemmin, esim. usein
kun satamassa tai satamien välillä sattui joku ruuma olemaan tyhjä
niin heti hyökättiin sinne palloa pelaamaan. Siellä oli joskus kovia
matseja kuten esimerkiksi Kotka vastaan muu maailma. Siihen aikaan
merimiehet harrastivat yleisesti paljon urheilua vapaa-aikana, käytiin
porukalla urheilukentillä juoksemassa, työntämässä kuulaa,
hyppäämässä pituutta ja korkeutta ym. Haastettiin ajankuluksi
toisia laivoja jalkapallo matsiin tai käytiin muuten vain jossain
sopivalla paikalla potkimassa palloa. Tässä toiminnassa oli
kiitettävästi mukana Merimieskirkon ja Mepan henkilökunta jotka
järjestivät kuljetuksia, toimivat tuomareina, pitivät tuloksista
valtakunnallista tilastoa ja vuoden parhaat palkittiin, jne. Nykyajan
seiloreilla ei liene enää ole siinä määrin mahdollisuuksia
tällaiseen toimintaan koska laivojen miehistöt ovat pienentyneet,
satamassa olo ajat lyhentyneet sekä vuorottelu systeemin johdosta työ
jaksot ovat tiiviimpiä ja vapaa-aika pidetään suurelta osin lomana. 
Vapaavahdin vietossa aurinkoisella Pohjanmerellä
Taavin ja tunkin kaa
Tämä tarina alkaa kuitenkin toisesta ajanvietteestä jota usein harrastettiin merimatkojen aikana, nimittäin kortin peluusta. Suosituin peli oli ehdottomasti sökö, jota pelattiin pienillä panoksilla, potin arvo vaihteli yleensä noin päivä - viikko palkan välillä, joskus tiukemmissa peleissä potista saattoi löytyä jopa kuukauden palkkakin. Yleensä voitot jakaantuivat melko tasaisesti mutta kyllä hyvä peluri saattoi parissa kuukaudessa voittaa jopa vuodenkin liksan. Kerran Englantiin päin mennessä meitä oli taas messin pöydän ympärillä puolisen tusinaa äijää kortilla kun sitten yhdessä jaossa kolmen kortin jälkeen nokitukset nousivat jo viikko palkkaan, kaikki muut käänsivät kupit ja peliin jäi vain kaksi miestä peluri ja perään antamaton (Ruotsalainen on miesten mies mutta Suomalainen on perää antamaton). Tämän jälkeen nokitukset nousivat huimasti, pottiin lyötiin jo pankkikirjoja ja velkakirjoja ja potti alkoi olla jo noin vuoden palkan arvoinen. Miten luulet että siinä kävi? No ei mennyt perään antamattoman bluffi läpi ja peluri vei potin. Jatkossa kutsun tätä perään antamatonta vaikka Peraksi sillä hän on tämän jutun päähenkilö. Muutaman päivän ajan Pera oli aika mörkki ja ymmärtäähän sen kun pitkän ajan säästöt olivat menneet kuin tuhka tuuleen.
Sinnikkäänä bisnesmiehenä tunnettu Pera rupesi kuitenkin heti satamaan saavuttuamme toimiin uuden omaisuuden ja hyvin voinnin luomiseen, Roshesterissa se rupesi heti kehittelemään uutta bisnestä ja teki yhden paikallisen kanssa diilin joka lupasi ostaa niin paljon tupakkaa kuin vain pystytään tuomaan. Seuraavalle reissulle Pera kokosi kaikki varansa, osti niin paljon kuin mahdollista englantilaista tupakkaa ja sai siihen vielä muutaman kaverin kimppaan pienemmillä osuuksilla. Kun sitten koitti aika toimittaa tämä satsi sovittuun paikkaan kaijalla olevaan kollikuuriin niin siellä olikin vastassa tullit ja ne nappasi ekana kulkeneen Peran kiinni kuin Mopen. Perässä tulleet pääsivät kuitenkin pakoon laivan uumeniin. Seuraavana päivänä koko miehistö kutsuttiin kannelle tunnistus riviin, mutta publikaanien tunnistukset sattuivat osumaan aina vääriin henkilöihin ja kun kukaan ei tunnustanut mitään kipparin kovasta painostuksesta huolimatta niin ainoaksi syntipukiksi sitten jäikin vain pääkonna Pera, joka tiukasti väitti että muut keikassa mukana olleet olivat jotain Engelsmanneja joita hän ei sen paremmin tuntenut. Englannissa lain koura on tunnetusti armoton, etenkin jos syyllinen ei osoita katuvansa tekojaan. Tässä tapauksessa tuomio oli joko sakko joka vastasi noin 3.5 vuoden palkkaa tai kaksi kuukautta linnaa. Pera valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja tuomio pantiin täytäntöön heti. Varustamollekin määrättiin sakko joka vastasi noin neljän kuukauden palkkaa, sen maksoivat muut keikassa mukana olleet kimpassa. Seuraavana päivänä me jatkoimme reissua Lontoon Surrey Dockaan ja Pera Canterburyn vankilaan. Pari viikkoa myöhemmin kun olimme taas Rochesterissa otimme parin kaverin kaa päivän vapaata ja lähdimme junalla Canterburyyn moikkaamaan Peraa ja viemään vähän tuliaisia, lukemista ym. pientä kivaa. Vankilan pihalla kulkiessamme huomasin että joillakin siellä ulkoilemassa olevilla vangeilla oli kirkkaan oranssin värisiä paikkoja ommeltu pukuun. Kun sitten vierailu kopissa rupatellessamme kysyin Peralta niistä niin saimme kuulla että ne olivat niitä suuria junarosvoja ja kun yksi niistä, Ronald Biggs, oli vähän aikaisemmin karannut niin loput oli pantu teho tarkkailuun. Tämän jälkeen näin Peran vielä kerran kun hän tuli meidän mukana Suomeen, sen jälkeen en ole kuullut miehestä mitään mutta uskon hänen kyllä pärjänneen hyvin, oli sen verran yritteliäs kaveri.
Täytynee tässä lopuksi vielä tunnustaa että oli se kielikurssi lähellä minullakin koska kyllä siinä roikkui publikaani jo minunkin hihassani kiinni mutta sain riuhtaistua itseni irti ja tehtyä niin sanotusti Biggsit ja kuten sanottua tullit eivät pystyneet seuraavana päivänä tunnistamaan ketään.
Tämä keikka niin sanotusti
pissi.