Kotkan poikii, ilman siipii ...

Kaurasen Sepe

Syntynyt rauhanvuonna 1944 Kotkassa Metsolan kansakoulussa. Tästä varhaisesta koulusivistyksestäni saan kiittää itänaapuriamme joka siihen aikaan lennätti rautaa Kotkan saareen niin paljon että synnytysosasto siirrettiin syrjemmälle kaupungista. Varhaisnuoruuteni vuodet vietin Itäkadulla näin ison talon poikana. Vaahtosammuttimen kokoisena kävin lastentarhassa Stora-Enson nykyisessä ns. Jugend-talossa ja pakolliset oppivelvollisuus vuoteni suoritin Kotkan keskuskansakoulussa. Kesät vietin enimmäkseen Hirssaaressa missä meillä oli kesäpaikka omakotitalomme yläkerrassa, alakerrassa yleensä asui joku vanhemmista veljistäni perheineen ympäri vuoden. Liekö syntymäpaikka syynä minulle jääneestä ikuisesta tiedonjanosta, jota en kovinkaan paljon kuitenkaan tyydyttänyt kuluttamalla koulujen penkkejä. Kansakoulun jälkeen vuonna 1959 aloitin elämän kiertokoulun 14 vuotiaana, ensin laivanmuonitusliikkeen tsupparina pari vuotta ja sen jälkeen Kotkalaiseen tapaan merimiesurani 16-vuotiaana, s/s Inkeri Nurmisen messi-kallena vuonna 1961.

Tässä paras nuoruuden 

aikainen kaverini Martsen, 

eka jopi junkkina m/t Pojussa

Tässä minun eka passikuvani kun 

otin jopin s/s Inkeri Nurmiseen 

 Inkeri oli ns. villinlinjan laiva joka seilasi milloin missäkin, mistä rahtia sai, Suomessakin saattoi käydä jopa kerran vuodessa tai harvemmin. Siinä sitä meni reilut puoli vuotta Inkerin matkassa ulkona seilaten, kunnes kerran kun olimme matkalla Beirutista Mustalle merelle minulla alkoi aalloppi toimia turhan vilkkaasti, porukkakin alkoi jo hermostua kun veski oli aina varattuna. Novorosiskissa sitten todettiin että minulla on punatauti ja jouduin jäämään sinne sairaalaan, laiva jatkoi matkaa Bulgarian kautta Kuubaan, arvaa harmittiko ??? Sairaalassa sitä menikin noin kuukausi minkä jälkeen asustelin hotellissa odotellen jotain kyytiä millä pääsisin Suomeen. Tosin siellä jotkut jo rupesivat esittämään että et sinä täältä minneen pääse, sinä jäät tänne. No siihen minä vastasin (elekielellä) aina että lähen vaikka uimalla. Olisihan se ollut aika kova uintimatka vaikka olinkin vielä silloin sitä mieltä että se on laiskuutta jos Suomenlahteen hukkuu, kunnes näin tapahtui em. parhaalle kaverilleni eräänä Juhannuksena, silloin minun mieleni muuttui tässä asiassa.

Tulee mieleen juttu kaverista joka ui 14 tuntia Välimeressä eikä jälkeenpäin edes muistanut kuinka oli mereen joutunut, huomasi vain olevansa meressä ja laivan valot loittonivat pois.

Parin viikon jälkeen odotus sitten palkittiin kun satamaan tuli yksi Wihurin tankkeri, m/t Wirakel. Paikallinen Inflot järjesti minut sen päällikön juttusille ja lopulta kun sain kipparin vakuuttuneeksi siitä että olen varmasti aivan terve niin pääsin laivan mukana työhyyryllä Suomeen (ei kustantanut työnantaja koti matkaa eikä sairas ajan palkkaa). Pari viikkoa myöhemmin saavuimme Naantaliin eräänä helmikuun viikonloppuna. Minä olin PA ja kun en saanut yhteyttä omaan varustamoon, niin laivan porukka keräsi kolehdin jolla pääsin Kotkaan ja sain vähän murkinaakin matkalla. Sattuipa sitten Turun rautatieasemalla kun pikkutakki päällä (-20° pakkasta) etsiessäni itään lähtevän junan laituria joku kysyi takanani "oletko kotiutuva", (mielessäni jo välähti että varustamo on sittenkin laittanut jonkun minua vastaan, mutta miten ihmeessä ne minut täältä löysivät) olin jo vastaamassa että "kyll maar" kun huomasin että kysyjä olikin armeijan alikessu joka oli asemalla opastamassa uutta ikäluokkaa INT:iin, nuoren naamani nähdessään hänkin vähän häkeltyi ja sanoi "eipä mitään, menehän vielä kotiisi", no sinnehän minä sitten meninkin ja loppu matka sujui ilman isompia kommelluksia. 

Niin päättyi nuoren skönemannin ensimmäinen reissu.

Tästä ja muista reissuista lisää sitten myöhemmin tai muuten tästä tulee romaani.

Tuhat tarinaa, 14 vuotta ja 10 laivaa myöhemmin on taas yksi taitekohta elämässäni. Olin käynyt armeijan ja Tekun, edennyt uraputkessani m/s Finnbuilderin I konemestariksi, oli vaimo ja kolme vuotias tytär.

Perhekin oli joskus reissussa 

mukana, tämä kuva on 

Rockefellercenteristä Nykissä

matkalla Helsinki- Hampuri- 

Rotterdam-Boston- new york- 

Baltimore- Newport news

ja sama reitti takaisin.

Kun sitten kerran lomalla ollessani sain kuulla että edellä mainittu reitti loppuu ja laiva rahdataan ulos seilaamaan. Siinä sitä sitten mietittiin vähän aikaa elämäntarkoitusta, ja kun vaimokin odotti toista lasta niin ilmoitin varustamoon että tähän loppui tämän seilorin merimiesura. Tilasin Hesarin, tein parikymmentä työpaikkahakemusta ja tammikuussa 1976 sitten alkoikin maamiehenura Kristiinankaupungissa, voimalaitoksen vuoromestarina. Vajaat neljä vuotta myöhemmin sain jopin Varkauteen paperitehtaan voimalaitokselle missä uraputki jatkui vielä parikymmentä vuotta jona aikana tehtävänkuva ehti muuttua monen monta kertaa. Näistäkin vuosista voisi kirjoittaa vaikka romaanin jonka nimeksi sopisi "Hyvien ihmisten työmaa".

Vuonna 1981 rakennettiin Kaura-ahoon Laihokadulle 

tällainen torppa jonka talonmiehen hommia

tuli hoideltua 23 vuotta.

(tässä talvi yllätti ja lumityöt 

tekemättä, kuten kuvasta näkyy)

Muutama vuosi oloneuvoksena meni vielä Varkaudessa mutta kun lapsetkin olivat jo lähteneet maailmalle me emännän kanssa päätettiin muuttaa kerrostaloon. Se uusi koti löytyi sitten Haminasta Annankadulta. Tässä muutama kuva uudesta kämpästä ja pihapiiristä.

Talkoita,  kalan savustusta,  grillausta,  letun paistoa  ym. 

Täällä minä nyt sitten jatkan jo Varkaudessa alkaneita harrastuksia eli päivittelen näitä kotisivuja, tutkin sukujuuriani ja onhan täällä tullut yksi uusikin harrastus, se on tuo Golf. Saattaa olla että tähän se nyt tuli viimeisen kerran leka lopultakin lekotettua.

Hatun noston arvoinen suoritus kun olet jaksanut lukea koko tämän sivun.

Siitä palkkioksi sinulle tässä purtavaksi pähkinä.